”Aloin nähdä pilkahduksia itsestäni” – Erican tarina kroonisen kivun kanssa elämisestä

Erica Askolin, 40, eli vuosia tilanteessa, jossa krooninen kipu hallitsi kaikkea. Kaatumisen seurauksena alkanut krooninen kipu muutti hänen elämänsä täysin.

Ennen kipujen alkamista Erica työskenteli musikaaliartistina ja esiintyvänä taiteilijana. Kertaheitolla kivut ja niiden aiheuttamat toimintakyvyn rajoitteet kuitenkin muuttivat arkea niin paljon, ettei hän enää pystynyt jatkamaan rakastamassaan ammatissa. Nykyään hän opiskelee kulttuurituottajaksi ammatillisen kuntoutuksen kautta ja valmistuu uuteen ammattiin.

”En pysty nykyisellä toimintakyvylläni tekemään esiintyvän taiteilijan töitä. Olen kuitenkin todella kiitollinen siitä, että olen pystynyt opiskelemaan uuden ammatin.”

Kipu vei voimat ja sumensi ajatukset

Pahimmillaan kipu vaikuttaa kaikkeen. Kivun takia Erica kärsii voimakkaasta aivosumusta, joka tekee keskittymisestä vaikeaa ja tavallisistakin arjen asioista raskaita.

”Olin käytännössä elävä zombi.”

Kipu on jatkuvasti läsnä ja voimakkaat kipukohtaukset saattoivat tulla ilman varoitusta. Joskus jalat lähtivät alta yllättäen, eikä keskittyminen pysynyt mukana yksinkertaisissakaan tehtävissä.

”En pystynyt lukemaan edes yhtä A4-sivua tekstiä. Kipukohtauksessa tavalliseen tekstiviestiin vastaaminenkin on mahdotonta.”

Arki vaati paljon tukea. Erica sai henkilökohtaista apua sekä erilaisia kuntoutuspalveluita, mutta silti elämä tuntui pitkään selviytymiseltä päivästä toiseen.

Uusi vaihtoehto kivun hallintaan

Ennen Sooma tDCS -hoitoa Erica oli saanut hyvää vastetta myös rTMS-hoidosta. Kun hoito päättyi, hänen kipulääkärinsä ehdotti Sooma-hoitoa osaksi kokonaisuutta.

”Lääkärini oli todella aktiivinen etsimään erilaisia vaihtoehtoja. Luotin häneen ja olin valmis kokeilemaan kaikkea, mistä voisi olla apua.”

Hoidon toteuttaminen kotona sopi hyvin osaksi arkea. Erica tekee hoidot yleensä iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

”Se sopi hyvin omaan rytmiini, koska hoito tekee minut uneliaaksi. Olen ottanut Sooma-laitteen mukaan jopa häämatkalle Norjan vuoristoon.”

Keskittyminen ja arki helpottui

Yksi ensimmäisistä merkittävistä muutoksista oli aivosumun helpottuminen.

”Se, että pystyin jälleen lukemaan kokonaisen A4-sivun, oli todella iso asia.”

Keskittymiskyvyn paraneminen näkyi nopeasti myös käytännössä. Paperiasioiden hoitaminen helpottui ja vähitellen Erica pystyi jälleen paneutumaan opiskeluun.

Ammatillisen kuntoutuksen opinnot eivät onnistuneet täysin samalla tavalla kuin muilla opiskelijoilla, mutta erilaisten tukitoimien ja apuvälineiden avulla hän pystyi etenemään kohti tutkintoa.

”Pystyin keskittymään asioihin pidempään kuin ennen. Se teki opiskelusta mahdollista.”

Hoito vähentää myös provosoimattomia kipukohtauksia, jotka alkoivat päivittäin kuin lennosta. 

Tie takaisin omaksi itseksi

Vaikka krooninen kipu on edelleen osa Erican elämää, hän kokee toimintakykynsä ja elämänlaatunsa parantuneen merkittävästi.

Kun häneltä kysytään, miltä muutosten huomaaminen tuntui, vastaus tulee nopeasti.

”Musta tuntuu, että aloin nähdä pilkahduksia itsestäni. Puolisokin kommentoi, että mikroilmeeni olivat tulleet takaisin.”

”Jossain siellä sen zombin takana näkyi välähdyksiä siitä ihmisestä, joka olin ennen sairastumista.”

Kyse ei ollut siitä, että kaikki oireet olisivat kadonneet. Sen sijaan elämässä alkoi jälleen näkyä enemmän niitä asioita, jotka olivat jääneet kivun varjoon.

”Aina kannattaa kokeilla”

Nykyään Erica toimii kipuvertaistukiryhmien vetäjänä ja kohtaa paljon ihmisiä, jotka etsivät helpotusta pitkäaikaisen kivun kanssa elämiseen.

Hänen viestinsä muille kroonisen kivun kanssa eläville on yksinkertainen:

”Aina kannattaa kokeilla, koska koskaan ei tiedä, mikä kenellekin toimii.”

Erica korostaa, että jokaisen tilanne on yksilöllinen ja toimiva hoitokokonaisuus löytyy usein useamman keinon yhdistelmästä.

”Minun mielestäni kivun hoidossa pitäisi uskaltaa tarjota enemmän erilaisia lääkkeettömiä hoitoja ja innovatiivisia vaihtoehtoja. Kaikki eivät saa riittävää apua pelkästä lääkityksestä. Minulle ei löytynyt toimivaa kipulääkettä, joten lääkärini ovat saaneet miettiä boksin ulkopuolelta. Lääkkeettöminä kivunhoidon keinoina minulla on tällä hetkellä, vesifysioterapian ja kotikäyntien lisäksi, käytössä tDCS, rTMS, sekä Mollii-puku. Tämä yhdistelmä toimii minulle!”

Sooma-hoito on edelleen tärkeä osa hänen arkeaan.

”Toimiva kipuhoito luo minulle turvaa ja tukea arjessa.”