Uudenlainen masennushoito käyttöön työterveydessä Kuopion alueella – Järviseudun Työterveys Oy pilotoi onnistuneesti aivostimulaatiohoitoja

Järviseudun ja Kallaveden Työterveydet alkavat tarjoamaan aivostimulaatiohoitoja masennuksen hoitoon. Kokeilukäytössä erinomaiset tulokset saavuttaneen hoitomuodon tavoitteena on vähentää sairauspoissaoloja ja lisätä hyvinvointia etenkin potilailla, joille perinteiset hoitokeinot eivät sovi tai eivät tehoa.

Masennus on yksi yleisimmistä työkyvyttömyyden ja pitkien sairauspoissaolojen syistä Suomessa ja maailmalla. Kelan mukaan vuonna 2023 mielenterveysongelmat veivät jo yli 100 000 suomalaista pitkälle sairauspoissaololle. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevia on Suomessa noin 188 000, ja MIELI Suomen Mielenterveys ry:n mukaan näistä työkyvyttömyyseläkkeistä yli puolet on mielenterveysperusteisia. Työeläkevakuuttajat TELA arvioi, että työkyvyttömyyden kustannukset nousevat yli 10 miljardiin euroon vuodessa, kun huomioidaan sekä työkyvyttömyyseläkkeet että potentiaalisen työpanoksen menetykset.

Järviseudun ja Kallaveden Työterveydet, jotka vastaavat noin 30 000 ihmisen työterveydestä Pohjois-Savossa, ottavat käyttöön uudenlaisen neurostimulaatiohoidon masennuksen hoitoon. Hoidolla pyritään tehostamaan masennuksen hoitoa työterveydessä ja edistämään työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Suomalaisen terveysteknologiayritys Sooman kehittämässä aivojen tasavirtastimulaatioon (tDCS) perustuvassa hoidossa vaikutetaan aivojen sähkökemialliseen toimintaan masennusoireille keskeisillä alueilla pään pinnalle johdetun heikon sähkövirran avulla. Hoitomuoto on lääkkeetön, ja se lievittää masennusoireita ilman vakavia sivuvaikutuksia.

Työterveyden koekäytössä aivostimulaatiohoito osoittautui tehokkaaksi keinoksi lievittää masennusoireita. Valtaosa kokeiluun osallistuneista potilaista raportoi masennusoireiden helpottaneen, mielialan ja toimintakyvyn parantuneen ja hyvinvoinnin lisääntyneen selvästi hoitojakson aikana.

“Tulokset ovat varsin lupaavia ja olemme innostuneita tuomaan uudenlaista hoitomuotoa ja teknologiaa masennuksen hoitoon laajemmin saataville. Aivostimulaatiohoito tarjoaa työterveyden puolella aivan uudenlaisia mahdollisuuksia masennuksen hoitoon, sairauspoissaolojen vähentämiseen ja mikä tärkeintä, hyvinvoinnin edistämiseen”, kertoo Anne Juntunen, ylilääkäri Järviseudun ja Kallaveden Työterveydestä.

”Aivojen tasavirtastimulaatio tarjoaa lääkkeettömän ja tehokkaan avun masennukseen kotihoitona, mikä laajentaa ja tasa-arvoistaa hoitomahdollisuuksia erityisesti niiden potilaiden kohdalla, jotka eivät saa apua lääkkeistä tai joilla ei ole pääsyä psykoterapiaan. Haluamme varmistaa, että jokainen masennuksesta kärsivä potilas saa juuri hänelle sopivaa hoitoa helposti ja sujuvasti. On hienoa, että voimme työterveyspalveluiden kautta laajentaa hoitomme saatavuutta entisestään”, kertoo Sooman toimitusjohtaja Tuomas Neuvonen.

Sooman tarjoamaan hoitokokonaisuuteen kuuluu aivostimulaatiolaite, mobiilisovellus potilaille hoidon ohjaamiseen sekä digitaalinen hoitoportaali, jonka kautta terveydenhuollon ammattilaiset voivat seurata ja räätälöidä hoitoa potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Hoitoportaalin ja etäyhteyden avulla lääkärit voivat hoitaa useita potilaita samanaikaisesti, mikä tarjoaa terveydenhuollolle tehokkaan ja skaalautuvan ratkaisun masennuksen hoitoon ja tuo aivostimulaatiohoidot entistä suuremman potilasjoukon saataville. Sooman tDCS-hoitoa voidaan käyttää itsenäisenä hoitona tai yhdessä muiden hoitomuotojen kanssa.

Sooman aivostimulaatiolaitteista on tullut maailman yleisimmin määrätty tDCS-hoito, jolla on hoidettu maailmanlaajuisesti jo yli 20 000 potilasta yli 35 maassa. Suomessa tuttavallisemmin myssyhoidoksi kutsuttua Sooma-hoitoa tarjotaan tällä hetkellä kaikilla hyvinvointialueilla yhteensä 65:ssä erikoissairaanhoidon sekä perussairaanhoidon toimipisteessä. Hoito on osoittautunut tehokkaaksi lumekontrolloiduissa tutkimuksissa sekä päivittäisessä hoitokäytössä: Valtaosa potilaista on kokenut oireiden helpottuneen muutamassa viikossa.

Lisätietoja Järviseudun ja Kallaveden Työterveyden ja Sooman kokeilujaksosta:

  • Kokeilujaksoon osallistui 20 potilasta, jotka kärsivät kohtalaisesta tai vaikeasta masennuksesta tai kohtalaisesta tai vaikeasta toistuvan masennuksen jaksosta. Osan oireisiin kuului myös ahdistuneisuus ja työuupumus.
  • Hoidon kokeilujaksolla 7 potilaan BDI-pisteet laskivat vähintään 50 prosenttia. Kuuden potilaan BDI-pisteet laskivat selvästi, mutta alle 50 prosenttia.
  • Palautteessa osallistujat raportoivat muun muassa masennusoireiden helpottaneen, mielialan ja toimintakyvyn parantuneen ja hyvinvoinnin lisääntyneen selvästi hoitojakson aikana.
  • Kokeilujakso toteutettiin vuodenvaihteessa 2023-2024 Järviseudun Työterveyden Kuopion toimipisteessä.

Järviseudun ja Kallaveden Työterveys Oy:t

Järviseudun ja Kallaveden Työterveys Oy:t on perustettu 2018 ja niiden pääomistajia ovat Kuopion ja Varkauden kaupungit, Siilinjärven kunta sekä Pohjois-Savon hyvinvointialue. Järviseudun Työterveys Oy on in-house-yhtiö, joka tarjoaa laajat työterveyspalvelut omistajiensa palveluksessa oleville työntekijöille sekä lakisääteistä työterveyshuoltoa alueen yrityksille. Kallaveden Työterveys Oy on sen markkinoilla toimiva sisaryhtiö. Yhtiöiden palveluksessa on noin 100 työntekijää seitsemässä toimipisteessä (Varkaus, Kuopio (KYS, Viestikatu ja Nilsiä), Siilinjärvi, Lapinlahti ja Tuusniemi).
https://www.jstt.fi/

Sooma Medical

Sooma Oy on suomalainen vuonna 2013 Helsingissä perustettu aivojen neuromodulaatioon perustuvia hoitomenetelmiä kehittävä ja lääkinnällisiä laitteita valmistava yritys. Olemme alusta asti tehneet tiivistä yhteistyötä lääketieteen ammattilaisten kanssa kehittääksemme tehokkaita hoitoratkaisuja alan tarpeisiin. Sooma tDCS -hoitolaitteet valmistetaan Suomessa kansainvälisen lääkinnällisille laitteille laaditun ISO 13485 -laadunhallintajärjestelmän mukaisesti. Sooman kehittämä masennushoito on saatavilla yli 35 maassa maailmanlaajuisesti ja sen avulla on hoidettu jo yli 20 000 potilasta. Sooman hoitolaitteet valmistetaan kokonaan Suomessa ja ne täyttävät tiukat laatu- ja sääntelystandardit. Syyskuussa 2023 Sooma sai ensimmäisenä tDCS-laitevalmistajana EU:n lääkinnällisten laitteiden MDR-sertifikaatin.
soomamedical.com/fi
Sooman mediapankki

Lue lisää

Soomalle hankintasopimus VSSHP:n kanssa

Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri (VSSHP) on tehnyt Sooma Oy:n kanssa hankintasopimuksen aivojen tasavirtastimulaatiolaitteiden (tDCS) hankinnasta. Hankintasopimus kattaa vuodet 2020-2021 sekä mahdolliset optiokaudet…

Lue lisää