Tekemisen kautta terveysteknologian asiantuntijaksi

Kansainvälistä kauppaa opiskellut ja sen parissa monipuolisissa tehtävissä työskennellyt Ville Andsten sai kesällä 2018 soiton suomalaisesta Sooma Oy:stä ja kehotuksen liittyä joukkoon. ”Muistan pohtineeni, onko minulla tarpeeksi oikeanlaista osaamista työskennellä lääkinnällisiä laitteita valmistavassa yrityksessä. Ala oli minulle täysin vieras”, Ville kertoo epäilyksistään. ”Onneksi lähdin rohkeasti mukaan”, hän kuitenkin toteaa, ja jatkaa: ”kun asenne on oikea, kaiken voi oppia. Ja jos on mielenkiintoa alaa kohtaan ja oikeasti halu auttaa potilaita, myös motivaatio pysyy koko ajan korkealla”.

Ummikosta alan asiantuntijaksi

Ville oli ennen Soomaa asunut ja työskennellyt ulkomailla. Viimeisin työ ennen Soomaa oli Suomen suurlähetystössä Lontoossa. Soomassa hän astui myyntipäällikön saappaisiin. ”Huomasin pian, että en myy vain laitteita, vaan mahdollistan, että potilaat saavat hoidoillamme avun masennukseen ja krooniseen kipuun. On ollut hienoa olla mukana levittämässä tietoisuutta uudesta, aivojen tasavirtastimulaatioon perustuvasta hoidosta, joka keventää terveydenhuollon kuormitusta, mutta jossa ei tingitä laadusta”.

Esimerkiksi masennuksesta Villellä on läheistä kokemusta ja hän ymmärtää miten vakavasta asiasta on kyse. Tämä on tuonut Villen tapaan lähestyä myyntitilanteita ja asiakassuhteiden hoitoa vilpittömällä halulla tuoda tilanteeseen potilaan kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Ja tässä hän kokee myös onnistuneensa. ”Kerran osaston ylilääkäri soitti minulle ja pyysi konsultaatioapua potilaan hoidon suhteen. Minulle tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että Soomaa pidetään luotettavana asiantuntijana – me todella tiedämme mistä puhumme.”

Merkityksellinen ja palkitseva työ

”Muutamassa vuodessa olen tullut pitkän matkan ja kehittynyt valtavasti”, Ville sanoo viitaten alun epäilyksiinsä, pärjääkö hän alalla ilman minkäänlaista lääketieteellistä taustaa. Yhtenä ammatillisen kehittymisen tunnustuksena hän pitää Krakovan lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille pitämäänsä luentoa, jonka aiheena oli tasavirtastimulaatio. Luentoa kiiteltiin, mutta mieleen jäi myös yleisön joukossa istunut herra, jonka tyttären tasavirtastimulaatiohoito oli joskus pelastanut vaikeasta tilanteesta. ”Toi taas konkreettisen muistutuksen, miten elämää mullistavien ja merkityksellisen asioiden parissa saamme Soomassa työskennellä”.

Soomalaista ajattelua

”Pidän Sooman tavassa lähestyä psykiatrian ja neurologian kenttää siinä, että emme keskity silmät lapuilla vain Sooman menestykseen, vaan haluamme ylipäätään olla edistämässä alan tietoisuutta tasavirtastimulaation mahdollisuuksista potilaiden hoidossa”, Ville kertoo ja mainitsee huomanneensa alan tapahtumissa selkeän kasvun kiinnostuksessa tasavirtastimulaatioon. ”Ja olenhan minä ylpeä siitä, että pieni Sooma on ponnistanut Suomesta terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön yli 30 maassa”.

Lue lisää